TERVETULOA HAUKKUMAAHAN VALKEAKOSKELLE!



Huoletonta ulkoilua omassa rauhassa!

Haukkumaa on kahden hehtaarin kokoinen aidattu koirametsä, jonka voi varata omaan käyttöön. Monipuolinen metsämaasto tarjoaa koiralle mitä parhainta liikuntaa. Metsän poluilla koira voi ottaa kunnon juoksuspurtteja, harjoitella kehonhallintaa kivien päällä tai pötkötellä vain marjamättäällä nauttien luonnon tuoksuista. Täällä et törmää metsäneläimiin, muihin koiriin tai ihmisiin, joten omistajakin voi ottaa ihan rennosti! Tule viettämään aikaa perheen tai ystävien kanssa ja nauti luonnon rauhasta sekä aidosta metsäympäristöstä. Vuodenajasta riippumatta Haukkumaassa on helppo liikkua, sillä valaistut polut mahdollistavat koirametsässä liikkumisen myös pimeän tullen. Talvisin polut pidetään puhtaina lumesta, jotta hangessa ei tarvitse kahlata. Tarvittaessa polkuja myös hiekoitetaan.


Helppo verkkoajanvaraus!

Haukkumaan ajanvarauskalenterin kautta pystyt itse varaamaan vuoroja aina 30 minuutista neljään tuntiin. Kalenterin kautta onnistuu myös puolen päivän varaus ja koko päivän varaus. Lisäksi löydät useita vaihtoehtoja yövarauksiin Haukkumaan laavulla. Varauksesta saat aina varausvahvistuksen ja porttikoodin, jolla pääset sisään alueelle. Porttikoodi toimii koko vierailusi ajan.

Kaikki tarvittava mukavaan grillaushetkeen!

Yli kahden tunnin varauksiin on mahdollista varata myös grillin käyttö ja polttopuut. Haukkumaan hyvin varustellusta grillikodasta löytyy muurinpohjapannuja, kahvipannuja, grillipihtejä ja lastoja sekä makkaratikkuja. Ota vain omat eväät mukaan ja nauti kiireettömästä retkeilytunnelmasta. Ulkokatoksen suojassa koko perhe mahtuu nauttimaan grilliherkuista hirsipöydän äärellä. 

YÖ HAUKKUMAASSA!

Haukkumaan laavulla mahtuu yöpymään 4-6 henkilöä. Yö metsässä on mahtava elämys vaikka koko perheelle. Haukkumaassa voit yöpyä turvallisin mielin, sillä varaamallasi ajankohdalla alueelle ei pääse muita. Grillaa kodalla illan hämärtyessä, aamulla on aikaa keittää tulilla vaikkapa nokipannukahvit. Yövaraukseen on useita erilaisia vaihtoehtoa. Katso vaihtoehdot täältä: YÖVARAUS




LAHJAKORTTI

Muista ystävää lahjakortilla! Lahjakortteja voi ostaa kaikkiin Haukkumaan palveluihin. Elämyslahja on monesti se paras ja mieleenpainuvin lahja.

Ohjeet lahjakortin ostoon löydät täältä!





YHTEISTYÖKUMPPANIT